*

karikilpio

Mikä on Suomen kansallisruoka?

Suomalaiset päättivät syksyllä 2016 järjestetyllä äänestyksellä, että 100-vuotiaan Suomen kansallisruoka on  ruisleipä.  Sehän pitää kuulemma jokaisen tiellä suhdanteista riippumatta.

Äänestykseen osallistujia oli lähes 50000 suomalaista.

Neljä seuraaviksi eniten ääniä saanutta olivat karjalanpaisti, karjalanpiirakka, paistetut kalat perunoilla,  hernekeitto, mämmi, graavikala , maksalaatikko , mustikkapiirakka, viili jne

Jokaisella meistä on tietenkin omat lempiruokansa ja juomansa eri maakunnittainkin. Vesi tulee kielelle hyviä alkuruokia ja jälkiruokia ajateltaessa. Kerro itse mitä ovat mieliruokiasi ja juomiasi.
Ja mitkä Sinun mielestäsi olisi pitänyt kelpuuttaa kansallisruoiksi taikkapa maakuntaruoiksikin.

http://yle.fi/uutiset/3-9411496

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämisssäätiö haluaa nostaa pitkin juhlavuotta esille kotimaisen ruokapöydän herkkuja ja antimia.  On kystä kyllä…valita.

Heinäkuussa omalla juhlapäivällä kunnioitetaan kesäisen ruokapöydän odotetuinta vierasta eli uutta perunaa, voita ja savustettua kalaa tai tuontisilliä. Tarkimmat  perunantuntijat voivat toki huomauttaa epätäsmällisyydestä juhlapäivän nimessä. Uusi peruna- nimitystä käytetään virallisesti vasta syyskuun jälkeen myytävistä perunoista, kun taas varhaisperunaksi kutsutaan perunoita, jotka nostetaan jo ennen juhannusta. Heinäkuussa tulisikin viettää varhaisperunan päivää. Myös raparperi on alku-keskikesän herkkuja.  Mitkä ovat mielestäsi hyviä ja maukkaita perunalajeja?

Elokuussa taas juhlitaan mustikkaa. Sen lisäksi, että mustikat maistuvat  hyviltä, ne ovat terveyspommeja  ja  taka-aikojen hiihtäjien voimalatinkeja  mustikkasoppana esimerkiksi 50 kilometrin hiihdossa. Mustikkasoppaa on käytetty vatsavaivoihin jne . Parhaiten mustikat maistuvat
perinteisesti marjamaitona muidenkin marjojen kanssa sekä  piirakkana ja soppana.

Mustikat sisältävät  mm. runsaasti A-, B- ja C-vitamiinia , mangaania, kuituja sekä flavonoideja. Marjat  ylipäätään ovat muutenkin hyvä vitamiini- ja ravintolähteitä monipuolisessa ravinnossa. Kotimaiset marjat: puolukat , herukat, mansikat ,hillat jne  ja puiden hedelmät: omenat , päärynät, luumut, kirsikat ovat hyviä ja halpoja ravintolisiä/mehutarpeita suomalaiseen ruokavalioon. Myös kurpitsat  ja niistä tehdyt erilaiset hillot ovat maittavia  lisukkeita  esim. liharuoan joukossa. Aronia - chutneystä puhumattakaan.  Valikoimaa riittää. Hyvä emäntä tekee huonoistakin tarpeista hyvää ruokaa; huono emäntä pilaa hyvätkin ainekset. Mitä useampi kokki sitä huonompi soppa!

MUTTA mitkä ovatkaan Suomen Eri Maakuntien Perinneruoat?

https://fi.wikipedia.org/wiki/perinneruoka

JOKAINEN  voi makunsa mukaan miettiä lisää maakuntakohtaisia suosikkijuomia  Hämeen sahdista, Savon koleljpiimään, Kiteen kirkkaaseen, Launeen lähdeveteen , kotikaljaan, vappusimaan tai muuhun janon sammuttajaan.

HYVÄÄ ruokahalua kaikille!  Ei oo läheskään nii nälkä, kun välillä syö. Nälkästä on hyvä jututtaa, kun itse on syönyt.  Kylläsen vatsan viereen on mukava torkahtaa . Syönti onkin vanhin hengenpelastusmenetelmä. Hyvän lounaan tainnuttama  väki menee mielellään ettoneelle, päikkäreille taikka  ruokalevolle. Mutta epäterveellistä ylensyöntiä ja juontia pitäisi silti välttää.
Nälkänen susi juoksee paremmin kuin kyllänen….Ihminen on kuulemma sitä mitä hän syö...

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (48 kommenttia)

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Mitkä ovat mieliruokiasi , jälkiruokiasi ja juomiasi? Lisää kirjoitukseen omat "mausteesi" ja särpimesi.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Hämäläisittäin rievät, hämäläinen lanttuloora ja juomista sahti. Ne nyt tulivat ensimmäisinä mieleen.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Lapset tykkäävät makaroonilaatikosta, lihapullista, jugurteista ja rahkaruoista/-kakuista, suklaa-ym.kiisselistä, marjapuuroista ja synttärikakuista jne...makeasta.Pullasta, munkeista, letuista ja pannareista puhumattakaan. Tortutkin menettelevät, miehillekin!

"Köyhät ritarit" meinasi unohtua...mansikkahillon ja kermavaahdon kera naposteltuna. "Voi yhen kerran" , sanoi tätini sitä menekkiä.

Nakitkin maistuvat perunamuusin kanssa. Eikä pitsaakaan kainostella. Lapset meinaan. Samoin tuore, vastaleivottu leipä ja voita päälle - ai että.

Jäätelöhöhän maistuu muillekin milloin vain. Taikka kahvinkin tai kaaakaon kera. Kaakao kermavaahdollakin menettelee silloin tällöin. Vai mitä? Vaikka vesi-/munkkirinkeleiden kanssa.

Nälkä, reipas työ tai liikunta ovat parasta lääkettä ruokahaluttomuuteen.

Nuorukaisen tuntomerkki: heti syötyä taas nälkä.

Silmäruokakin tekee joskus hyvää itse kullekin. "Särjen paistonkin" kera! Miten romanttista ja rentouttavaa. Tie miehen sydämeen kulkee tunnetusti vatsan kautta.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Vohvelitkin hillon ja kermavaahdon kera näin talvella varsinkin maistuvat.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Totta totisesti. Linnanmäelläkin vohvelit ovat kovasti ostettuja ja jonotettuja. Hyvä muistutus herkuista.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Ahvenanmaalla tarjoillaan perinteisiä pannukakkuja- sen maakuntaruokaa.Hyviä nekin - taitaa olla riisi-/mannapuuroa joukossa? Muistaakseni. Katso leipätekstistä: linkki/ maakuntaruoat/perinneruoat/Ahvenanmaa

Käyttäjän ellelazarov kuva
Elle Marketta Lazarov

Kyllä voitto osui oikeaan. Ruisleipää aamuisin kahvin kanssa ja viimeisenä illalla teen kera.
Mitä sitte jos maha suuttuisi ruisleivälle!?

Paistetut ahvenet, ah!
Puolukat.
Mämmiki paksun kerman kanssa.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Sanokaapas mikä viini sopii parhaiten kaurapuuron kanssa?

Tämä on sitten vain heitto arvovaltaiseen lehtien palstoilla olevaan viinikeskusteluun ja mainontaan etenkin juhlapyhien alla.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Riisipuuron jokin makea ja hedelmäinen punaviini, kun taas kaurapuuroon ehkä vivahteikas omenavalkoviini. Viinimerkkejä en ikäväkyllä kovinhyvin tunne jos nyt ollenkaan.

Käyttäjän arialsio kuva
Ari Alsio

Minä syön aina puuroni voisilmällä ja portviinin kanssa;)

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen Vastaus kommenttiin #13

Itse pärjään aamulla kahvilla ja maidolla, ja jos joka aamu puuroa tulisi Port viinistä kallis lasku. Ei joka aterialla tarvitse viiniä juoda, mutta sanoppa mikä viini sopii juoda Port viini kanssa ja mikää taas sen viinin kanssa ja niin edelleen.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #14

Kieljkiäryleeltkin ovat sopivia hyvässä ruokaseurassa. Ja kyllä kualkiäryleetkin maistuvat vaikka perunamuusin ja puolukkasurvoksen kanssa.
Kaaliruuat ovat aina hyviä ja mm. kirnupiimä sopiva palan painikkeeksi.Piimä on hyvää vatsallekin.MUTTA...

Mikä tahansa ruoka maistuu, kun nälkä yllättää, varsinkin toisen tekemänä, ellei se ole pohjaan palanutta tai huonosti kypsennettyä...

Siitä mieleen yksi juttu. - Mies ei ollut koskaan tyytyväinen vaimonsa tekemiin sapuskoihin. Kerran ruoka sattui palamaan pohjaan ja emäntä pelkäsi taas saavansa sapiskaa ja torumista ruonlaitostaan. Mutta yllätys, yllätys: "Kerrankin osasit tehdä sellaista ruokaa kuin äiti-muori teki aikoinaan."

Makuja kun on niin monenlaista. Maustamisesta puhumattakaan.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #14

MUTTA ettei unohtuisi monen raavaan miehen suosikkiherkkuja ovat mm. lankku-/sipulipihvit, porsaankyljykset ja wienerleikkeet. Niillä pärjää, mutta ne eivät sovi ennen kilpailuja ravinnoksi - pikemminkin edellisenä iltapäivänä tehdyt hiilihydraattitankkaukset esimerkiksi pastoilla ja makeilla jälkiruuilla jne...

Toisaalta moni metsurimies on mennyt päiväksi mottimetsään kala/lihakukonkin kanssa, kahvi termarissa lämmikkeenään.

Paistit ja kinkut ovat oma lukunsa pitopöydissä ja jouluna ja juhlapyhinä.

Mutta broileri on mielestäni oikein hyvää arkiruokaa monin eri tavoin laitettuna, eikä ole kallistakaan eikä rasvaista. Kaarlo Kangasniemi: "Kun syö lintua, puntit suorastaan lentää ylös nostettaessa." Yksi Mieliruoistani.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Saksalainen valkoviini sopii kaikkien kanssa oikein hyvin, ja kiitos hyvin kylmänä.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #17

Pitäneekö paikkansa , että makkarakastike tunnetaan Uudenmaan maakuntaruokana? Työpaikkani ruokalistassa luki niin aikoinaan. Ilmeisestikin tehtynä HK:n sinisestä tai Suomi-makkarasta.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Mutta onko parempaa pakkaskelin ruokaa kuin hernekeitto taikka kunnon läskisoossi + perunat ja hyvä ruisleipä? Ei oo silloin nälkä vieraanamme! Ja pannarit sopii jälkiruuaksi hyvin hernekeiton jälkeen perinteisesti kuten armeijassakin. Armeijakin kun marssii vatsallaan vanikkamurskaamon eväillä tai soppatykin ammuksilla. Ja ilmaherruuskin on helposti voitettu niillä latauksilla ja ammuksilla.

Jokin aika sitten radiotoimittaja Ihamäki teki jutun ravintolasta, joka on tullut kuuluisaksi hyvästä läskisoosistaan, jota isokenkäiset herrat käyvät syömässä. Sitä kun eivät enää saa mistään, eikä äitikään ole enää elossa. Niin ne lapsuuden mieliruoat tulevat mieleen pääkaupungissakin.Eikä oma hienohelmainen kullanmurunen alias kapustavartija/kotivääpeli osaa tehdä kunnon läskisoossia. Hyvä että osaa keittää perunat ja kahvit.

Kotitalouskoulu pitäisikin olla naisille yhtä pakollinen kuin armeija miehille.
Häpeä jos mies joutuu opettaamaan vaimolleen ruonlaittoa. Parempi toisinpäin.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Aikoinaan - ehkä 1970-80-luvulla Elannon leipomon suunnittelema sekaleipä voitti kansainvälisen kilpailun "maailman ravitsevimpana ruokaleipänä". Kuka muistaa?

Oliko se heinolalaisen leipomon(?) ruisleipä joka arvotettiin joku aika sitten Suomen parhaimmaksi ruisleiväksi? Täytyy googlata, löytyykö tarkempaa osviittaa.

http://www.kaijankotileipa.net/historia.htm

http://iivonleipa.fi/leipomo

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruisleipa

https://www.suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/taall...

http://ruoka.fi/ruokajutut/ruisleivat-testissa-kat...

http://www.iltalehti.fi/pippuri/2015112620732623_a...

http://www.mondo.fi/suomi/pullista-parhaat

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

- GOOGLE: Suomalainen keittiö:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomalainen_keittiö

- Arkiruuat Suomessa:

http://yle.fi/uutiset/3-6533061

- Suomen paras kotiruoka valittu:

http://ruoka.fi/ruokajutut/hyvaa-suomesta/suomen-p...

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

"Mämmikii paksun kerman kanssa" taikka vaniljakastikkeen kera, a vot.

Mutta muista silloin tällöin vatsaasi helliä ja syödä velliä, varsinkin jos närästää tai haluat keventää iltasyömistä raskaamman päiväaterian jälkeen.

Salaateissakin löytyy jos vaikka mitä yhdistelmäsortteja joka lähtöön esimerkiksi broilerin tai kinkun palasten yhdistelminä. Kalaakaan unohtamatta.

Monipuoliset keitot - joskus Violalla/Koskenlaskijalla/tomaattisoseella/-pyreellä suurustettuna- kuuluvat ainakin minun ruokalistoille vaihteluna silloin tällöin ja isompinakin erinä ja osan voi pakastaakin. Samoin erilaisia laatikkojakin. Vaihteelu virkistää. Ja on hätävaranakin pakkasessa.

Vanukkaatkin ovat hyviä jälkiruokina kuten englantilaisillakin. Ylimääräiset pullat ja leivät löytävät paikkansa niihin milloin hillojen ja raparperin jne kanssa valmistettuina. Ja kerman, vaniljakastikkeen ja maidon kera syötyinä.Nam, Nam! Turha niitä on kompostiin heittää. "Köyhistä ritareista" puhumattakaan. Taloudellistakin!

Rahka on nopea välipala tai isommissa annoksissa eri marjojen , banaanin ym. hedelmien ja vaniljan ja kerman kanssa tehtynä suurta herkkua. Omin sovituksinkin. Jugurteista puhumattakaan. Luusto saa niistä kuten juustoistakin kalkkia ja elimistö muita hyviä ravintoaineita ja sopii laktootittomina kaikille.

Aamupuuro kuuluu monen terveelliselle ruokalistalle joko voin silmän tai hillon kera. Se on hyvä tankkaus , vaikka maratonjuoksua varten. Pelkällä kahvilla ja tupakalla saa pitemmän päälle vatsansa epäkuntoon.

Monipuolinen ateria on yksi terveellisen elämän peruspilareita. Ihminen on sekaravinnon syöjä. Ruuankin kanssa konstaillaan turhan muotitietoisesti näin, kun sitä on hyvin saatavilla. On monta koulukuntaa ja uskomusta milloin mihinkin. Järki pitää olla niissäkin vouhotuksissa. You know!

Keskeistä on: EMME elä syödäksemme, vaan syömme elääksemme. Kunnon kotiruoka voittaa aina ravintolaruoat mielestäni. Ja tulee edullisemmaksikin!

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Kaurapuuroon raejuustoa ja marjoja tai marjahilloa. Terveellistä. Kaurapuurokin on kansallisruokaa. Taisi raadilta unohtua.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Kaurapuuro oli muutes mukana alkukarsinnoissa joista Suomen kansa sai äänestää finalistit joista raati pui sitten voittajan. Itse äänestin maksalaatikkoa, mutta taisi pudota. Huomasin kuitenkin että viime jouluna ei kauppoihin tullut joulumaksalaatikoita vaan maksalaatikko jäi kylmähyllyistä kokonaan pois jotta muita laatikoita kuten punajuurilaatikkoa, pataattilaatikkoa ja muita perinteisiä joulu laatikoita.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

"Kaurapuurokin on kansallisruokaa." Tosi on. Vanhempi sukupolvi muistaa, kuinka Markus-setä opetti lasten ohjelmassa perheen pienokaisia ja myös varttuneeempaa väkeä syömään aamuisin kiltisti kaurapuuroa. "Taisi raadilta unohtua" - ilmeisestikin. Hyvä huomio.

Itse sekottelen neljän viljan hiutaleita kaura- ja tattarihiutaleisiin. Miksikö? - Johannes Virolainen mainitsi aikoinaan lehdissä tekevänsä eri sekoituksia hiutaleista ja leseistä. Saa kuulemma samalla kertaa eri valkuaisia yhtäaikaa elimistölleen, ja parhaiten ne muka imeytyvät juuri samalla aterialla syötyinä. Ja vatsa toimii kuin junan vessa.

Urheilualan ravinto-oppaat yhtyvät "Vihanneksen" analyysiin. OK.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Raejuusto on erittäin monikäyttöinen milloin mihinkin: keittoihin, velleihin, jugurttiin,kiisseleihin, salaatteihin jne. Taikka sellaisenaan vaikka nopeaksi välipalaksi vaikka voileivän päälle. Herkkua samaten kuin leipäjuusto tai juustoleipäkin. Taikka poikivan lehmän juustomaidosta tehty uunijuusto ennen maaseudulla saatuna anoppilassa. Ennen sitä sai jopa 1950-luvun kaupoistakin ainakin maaseudulla tai maaseutukaupungeissa. Tonkasta mitattuna. Isäni oli kauppias. Siitä muisto.

Uunijuuston kananmunapohjaisia jäljitelmiä löytyy- emäntäni ainakin osaa tehdä.

Kyllä juustoista löytyy moneen makuun ja nälkään. En ole mikään kokki, mutta tunnen , mikä on hyvää ruokaa ja mikä ei. Suu ja makuaisti toimii tuomarina. Kullakin.

Appiukolla oli hyvä sanonta, kun ruoka oli onnistunut: "Hyvvyys on vikkoo, kyllä myö Kari annetaan tälläiset emäntien tehä toestekkii näen hyviä ruokia" pohjoiskarjalaesittain viäntäen.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Myös erilaiset marja/sekametelisopat ovat hyviä eri puurojen (kaura, riisi,ohra, manna jne) kanssa lusikoituina. Ruispuuro voin silmän kanssa ehkä parasta. Puuroja turhaan halveksitaan.

Monessa perheessä riisi- tai mannapuuro oli pyhäaamun puurona. Edellisessä jouluna tunnetusti manteli etsittävänä. Mustikkasoppa ja puuro nam, nam. Tai kanelinkin kera. Vaihtelu kun virkistää ja virkistys vaihtelee.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

ENTÄS OMENAKAURATOSKA vaniljakastikkeen tai pelkän maidon kera. Hyvä syysherkku omena-aikaan tai muulloinkin. Maistuis varmaan Sinullekkii?!

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Keski-Suomen maakuntajuoma on Joutsalainen sahti (itse en ole koskaan maistanut vaikka kerran on tarjottu kun olin alaikäinen), mutta maakunta ruoka muikkua monessa muodossa kuten paistettuina neulamuikkuina. Muikku painotteisuus taas johtuu Päijänteen muikkutroolareista, joita parhaillaan kuhisi järvenselillä kymmen kunnittain. (Vielä muuten Keski-Suomen maaseudulla kiertää kesäisin muikkukauppiaita myymässä muikkuja ovelta ovelle). Keski-Suomen maakuntalintu on puolestaan metso, joten muikut voisivat kilpailla hyvinkin päivänkakkaroilla koristellun metsopaistin kanssa, harmi vainettei metson lihaa ole Keski-Suomessa missään päin myynnissä, toisin kuin vaikka villisikaa tai vaikka sateenkaari rautua.

Mutta jos palataan Suomen kansallisruokaan, minusta se on aina ollut karjalanpaisti ja tulee minulle jatkossakin olemaan, en vain osaa sanoa, onko karjalanpaisti parempaa nauriiden vaiko perunoiden kanssa.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Karjalanpaisti on ehdoton juhlaruoka ja helppo , vaikka itsekin valmistaa. Lisukkeena monet hyvät laatikot, munavoita ja eri leipiä ja tietysti karjalanpiirakoita. Veskunasoppaa eli luumukiisseliä vaikka jälkiruokana tai hedelmäsalaattia taikka rahkasovitelmia maun mukaan. A vot, kyllä napa naukuu.

Joissakin Hämeen häissä on ollut tarjolla kahdenlaista sahtia: vahvempaa miehille ja makeampaa naisille. Sahdin teko on kuulemma taidetta ilmeisesti kuten pontikankin. Ennen nimismiehet polttivat kuulemma huonon pontikan tekijän , ettei vain laatu pääsisi huononemaan! Pitäneenekö sanonta "tikkuviinasta tulee tukkihumala" paikkansa? Joka tapauksessa jotkut pontikkaa juoneet valittivat saaneensa normaalia enemmän rukkasia. Olikohan deodorantti pettänyt? Tansseissa meinaan.

Karjalanpaistin ohella palapaistikin on mainio vierasruoka kun, emäntä sen tekee oikeaoppisesti hauduttaen. Myöskään en ylenkatso venäläistä alkuperää olevaa stroganoffiakaan- det smaker mera! Pataruoatkin vievät kielen mennessään. Ja ovat terveellisiä. Kalastakin taitava emäntä/isäntä voi valmistaa toinen toistaan parempia nautintoelämyksiä. Itse olen innokas kalamies, mutta allergian vuoksi syönti jää toisille paitsi kaloja pyydystettäessä: Ahti kun näyttää yhä suovan runsaasti antejaan. Virvelilläkin. Kyllä kalan hinta silloin halpenee. Että mikäs! Tosi on!

Kuka osaa sanoa, mitä tarkoittaa Savossa syöty tirripaisti ja hätävarana sodan jälkeen syöty leipäressu? Etenkin kun emäntä oli kipeänä ja isäntä kokkina.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

#8.DM. Olet varmaankin kuullut sanonnan: "Haisee hyvälle kuin hanhipaisti?" Hyvä ruoka makuineen, tuoksuineen ja visuaalisuuksineen on monipuolinen aistielämys.
Herkkupöytä katettuna on silmän ilo milloin missäkin taikka vaikkapa laivaristeilylläkin. Nälkä tietysti paras mauste ruokailijoille. Kun nälkä kurnii jo suolissa.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Täytyypi sanoa, että tämä hämäläislikka hämmentyi pahemman kearran käydessään pohjois-Karjalassa. Siellä laitettiin karjalanpiirakat ruokapöytään kuten leivätkin. Karjalassa todella syödään piirakoita arkiruuan kera.

Täällä hämeessä karjalanpiirakat ovat välipaloja, joita voi syödä kahvin kanssa. Minulle ei olisi koskaan juolahtanut mieleenikään laittaa piirakoita tarjolle tuhdin ruuan kanssa.

Käyttäjän DanielMalinen kuva
Daniel Malinen

Keski-Suomessa karjala piirakat ovat arkisia, mutta menee ne kahvileipänäki. Eikä tässä olla edes kaukana Hämeestä. Järkyttyisit kuitenki täällä siitä että kahvi tarjoillaa het ruua päälle samaa aikaa jälkiruua kans, niin että kahvileipänä voi popsia vaikka ruispala tai näkkäriki jos nii haluaa. Korvapuusteja sen sijaa kukaa ei ole enää jaksanut leipoa korvapuusteja ku vääntäminen ja paisto kestää liiakaua. Mut valmispullat voi mikrottaa suliks nopeesti. Mut Hämmeessä Hämee tavat, Karjalassa Karjala tavat ja Keski-Suomessa nii Keskisuome-tavat.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Mitäs mieltä olet sultsinoista, perunakakkaroista, kala-, lanttu- ja perunakukoista sekä Inkoon perunapuurosta tai mykyrokasta?

Jotkut eivät tykkää tillilihasta.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Kummatko ovat mielestäsi parempia perunasta vaiko riisistä tehdyt karjalanpiirakat? Oletkos syönyt lörtsyjä, joita nykyään myydään muuallakin kuin Savonlinnassa. Ovat lihapiirakan näköisiä, mutta hilloa sisällä.

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Nyt tuli monta kysymystä kerralla. Minä pidän enemmän peruna- kuin riisipiirakoista. Tampereelta ei vain tahdo enää saada kunnon perunapiirakkaa. Ostin kerran erään kotileipomon piirakoita, mutta ne maistuivat vain suolalta.

Muut mainitsemasi ovat vieraita. Muistan maistaneeni kalakukkoa lapsena, ja pidin kovasti. Tampereelta saa kuitenkin kalakukoa ainoastaan kylmäaltaasta, josta tulee mieleen lähinnä vakuumiin pakattu mustamakkara. Lisäksi hinta on korkea.

Olen siis päättänyt, että syön vain aitoja ja tuoreita kukkoja, lanttua tai kalaa. Vuosiin ei kuitenkaan ole ollut asiaa Koupioon, joten tämä herkku on jäänyt maistamatta.

Ehkä vielä jonakin päivänä työttömällä on varaa matkustaa Kuopioon.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #23

Mustamakkara on suurta Tapolan herkkua. Samoin veriletut ja veripalttu mm. puolukkahillon kera. Myös maksapihvikastike silloin tällöin syötynä pitää veriarvot hyvinä. Jotkut kehuvat myös mateen maksaa ja hirvimiehet hirven maksaa ja kaatajat taitavat juoda hirvenverta tapporyyppynä heti lämpöisenä.

Erilaisia tapoja ja rituaaleja on milloin missäkin ja monessa suhteessa eri aikoina ja paikoissa. Kertokaa jos tulee mielleen. Ruotsissa mm. apposet ja Suomessakin jonkinlaiset sadonkorjuujuhlat ja hirvipeijaiset ja silakkamarkkinat Hesassa ja saaristolaismarkkinat Pyhtäällä jne...Lohisopat Klamilassa ym...maittavaa...Myös toreilla.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Emäntä sai joskus Hesarista saaristoleivän reseptin, ja sitä on meillä tehty aina sen jälkeen jouluisin tai joskus muidenkin juhlapyhien aikaan. Mukava makuyllätys. Suosittelen. Kuten kotikaljakin Tuoppi-maltaista joulukinkun kanssa ja janojuomaksi verraton eikä kallistakaan. Ns.kiljusta saa varpusparvimaisen olon kertovat sitä kokeilleet. Talkoojuomakin ennen. Vrt.Tuntemattoman sotilaan - "Poika".

Käyttäjän sarilait kuva
Sari Laitinen

Onko kukaan maininnyt vielä talkkunaa?

Piimään tai viiliin sekoitettu talkkuna oli yksi lempiherkkujani lapsena.

Siihen lisäksi ötökänraatopöpöliskoilla höystettyä mustikkamaitoa. Maalla maasta löytyi aina kuolleita hiiriä, lintuja sun muita pikkuelikoita. Siinä me leikimme eläinten hautajaisia ja samoilla käsillä mustikkametsään...

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

"Onko kukaan maininnut vielä talkkunaa?" NYT on. Talkkunasta näyttää olevan monta reseptia pussin kyljessä. Me syömme varsinkin kesäisin monasti viiliä talkkunan tai marjojen kera. Sopii mihin aikaan vuodesta tai päivästä osaruuaksi.Eikä ole kallistakaan. Helppo lusikkaruoka. Kyytipoikana voi olla hyvin kootut voileivät. Hyvä välipalanakin ja pitkänä ja venyvänäkin.

Ennen kun harrastin kilpaurheilua (400-800m), meni iltatreenin jälkeen useampi kippo kotona tehtyäkin viiliä. Suositeltava ateria jokaiselle. Helppo valmistaa: otetaan iso ruokalusikallinen kaupan viiliä jälkiruokakuppiin, sekoitetaan hyvin ja päälle kaadetaan maitoa. Yhdestä viilipurkista saa monta viilipurkin kokoista kippoa viiliä. Annetaan yön yli tekeytyä vaikka tarjottimen alla. Aamulla nostetaan jääkaappiin viilenemään. Illalla ollaan kellaallaan viilin syönnin jälkeen. Turha heittää vilipurkkeja roskikseen, ne käyvät uusien viilien astioiksi hyvin pestyinä. Emännät on opin antaneet. Ei sitä tarvita kuin halua oppia ja matkia; siitä se lähtee. Ja voi olla itseensä tyytyväinen.

Itse olen ostanut Rantasen talkkunoita, joissa on hernettäkin joukossa muistaakseni. Sekoitan usein talkkunan lautasella viilin kanssa hyvin sekaisin. Tulee sokerilla suurustaen kuin maukasta velliä/puuroa. Hyvää ja tuhti iltapalakin. Nuorempi sukupolvikin tykkää monessa perheessä.

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Minä niin kovasti talkkunaviilistä pidän. Taitaa olla Satakuntalaista herkkua, en tosin tiedä?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Alunperin kaiketi hämäläistä ja satakuntalaista. Täällä mainittu Rantasen Mallastehdas toimi Tampereella 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun, nykyään talkkunan valmistusohje on Laihian Mallas OY:llä.

http://www.laihianmallas.fi/reseptit/rantasen-talk...

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö Vastaus kommenttiin #38

Kiitoksia täsmennyksestä ja ajan tasalla pitämisestä Seija.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Kyllä sitä syödään ympäri Suomea tietääkseni jo nykyään. Viili on niin helppo,halpa ja hyvä ruokalaji. Kaupoissa ainakin hyvä menekki. Ehkä talkkunan kanssa vähemmän.

Ruokailun jälkeinen tokaisu , kun kehoitetaan ottamaan vielä lisää: "Suu söis, vatsa vetäis, mutta ei kanna enää heikot sääret."

Spedellä taas oli tapana ottaa sketseissään pari kinkkuvoileipää välipalojen välillä... Ettei nälkä pääsisi yllättämään...

Käyttäjän kimmosaarikko kuva
Kimmo Saarikko

Ruisleivän kanssa on vähän sama juttu kuin Suomen 100-vuotisviinin kanssa. Viini on virolaista ja ruisleipä leivotaan ulkomaiseen rukiiseen. Suomalainen rukiin laatu ei ole sopiva.

Fazer mainosti ruisleipäänsä Suomen lipuilla ym. Kirjoitin Aamulehteen asiasta ja Fazer lopetti harhaanjohtavan kampanjan. Fazer aloitti näyttävän kampanjan suomalaisen rukiin jalostamiseksi yhdessä viljelijöiden kanssa. Onnistuikohan?

Suomen olosuhteet eivät ole rukiille suosiollisia. Ruista kyllä viljellään, mutta se menee rehuksi.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Kimmo. Hyvä täsmennys. Olemme muista riippuvaisia monella sektorilla. Miten käy Suomen omavaraisuuden kriisiaikoina?

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Fazerilta saa hyviä tuotteita/puolivalmisteita - mm. karjalanpiirakat ovat suussa sulavia. Ja jos joku sukulainen tai tuttu on siellä töissä - kohtuuhintaankin. Tiedoksi vaan...

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Kysymys: Onko ruisleipä pohjimmiltaan ruoka vai vain osa ruokaa ja ruuan lisuke? Määrittelykysymys! Kalakukko on mielestäni mitat täyttävä ruoka särpimineen.

TÄYSJYVÄTUOTTEET ovat terveellisimpiä kaikessa ruuan valmistuksessa. Liian teollisesti puhdistettu ravinto aiheuttaa puutostauteja.

Käyttäjän mattiosaisa kuva
Matti Säisä

Hyvä kysymys. Vaikka olen ruisleivän ystävä, en silti osaa mieltää ruisleipää ruuaksi enkä maitoa enkä puolukkahilloa. Olenko jotenkin rajoitteinen vai onko vain huono mielikuvitus minulla, sitä sai tämä Kilpiön kysymys pohdiskelemaan minut tykönäni.

Käyttäjän karikilpio kuva
Kari Kilpiö

Olemme myös emännän kanssa samaa mieltä; ruisleipä on ruuan lisäke kuten juomat,voit/margariinit,mausteet, salaatit, hillot ym. lisäsärpimet. Kuten itse sanoin - kalakukossa on jo ruokansa ja särpimensä. Pitsaa voitaneen jo sanoa ruoaksi eri täytteineen. Kahvikin on jälkiruokamainen pullineen, munkkeineen, viinereineen, piirakoineen,kakkuineen ja torttuineen ym.leivonnaisineen.

Keliaatikoilla on omat vaikeutensa viljojen suhteen. Mutta heillekin leipiä ja muita viljatuotteita löytyy onneksi..

Niin sanotut roskaruuatkin ovat joidenkin mielestä ruuaksi laskettavia.Mutta ei kaikkein terveellisimpiä; hätävaroja ja pika-aterioina joskus toki menettelevät. Ei kannata olla kuitenkaan tiukkapipoinen niistäkään.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset